sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Suomalainen muinaisusko

''Nykysuomennos'' Mikael Agricolan Psalttarin esipuheesta

''Epäjumalia monia tässä muinoin palveltiin kaukana ja lähellä.
 Näitä kumarsivat hämäläiset, sekä miehet että naiset. Tapio metsästä
 pyydykset soi ja Ahti vedestä kaloja toi. Väinämöinen virret takoi, 
 Rahkoi kuun mustaksi jakoi. Liekkiö ruohot, juuret ja puut hallitsi ja 
 sen kaltaista muuta. Ilmarinen rauhan ja ilman teki(?) ja matkamiehet edes vei.
 Tursas antoi voiton sodasta, Kratti murheen piti tavarasta.
 Tonttu huoneen menon hallitsi, kuin piru monta villitsi.
 Kapeet myös heiltä kuun söivät, Kalevanpojat niityt ja muut löivät.''
''Vaan karjalaisten nämä olivat, epäjumalat kun he rukoilivat.
 Rongoteus ruista antoi, Pellonpekko ohran kasvun soi.
 Virankannos kauran kaitsi, muutoin oltiin kaurast paitsi.
 Ekres herneet, pavut, nauriit loi, kaalit, puuvillat ja hamput edestoi.
 Köndös huhdat ja pellot teki, kun heidän epäuskonsa näki.
 Ja kun kevätkylvö kylvettiin, silloin Ukon malja juotiin.
 Siihen haettiin ukon vakka, niin juopui sekä piika että akka.
 Sitten paljon häpeää siellä tehtiin, jota sekä kuultiin että nähtiin.
 Kun Rauni, Ukon nainen, jalosti härskyi, joutui Ukko pärskyn valtaan.
 Se siis antoi ilman ja veden tulon, kekri se lisäsi karjan kasvun.
 Hiisi metsäläisistä soi voiton, Veden Emä vei kalat verkon/verkkoon.
 Nyrckes oravat antoi metsästä, Hittavainen toi jänikset pensaasta.
 Eikö se kansa vimmattu ole, joka näitä uskoo ja rukoilee.
 Siihen piru ja synti vetivät heitä, että he kumartaisivat ja uskoisivat näitä.
 Kuolleiden hautoihin ruokaa vietiin ja joissa/(joidenka äärellä?) valitettiin, paruttiin ja itkettiin.
 Menninkäiset myös heidän uhrinsa saivat, koska lesket huolivat ja naivat.
 Palveltiin myös paljon muuta, kivet, kannot, tähdet ja kuuta.''

Alustus

Ylempänä olevaa Mikael Agricolan Psalttarin esipuhetta on mielenkiintoista lukea, sillä kyseessähän on kirkonmiehen kokoama ''lista'' Suomen muinaisuskon palvotuista jumalista, sekä muutamista muista olennoista, jotka eivät välttämättä kuulu joukkoon.
Toisin kuin kirkkoarkkitehtuuriin, olen perehtynyt varsin hyvin Suomen muinaisuskoon jota olen aina pitänyt kiehtovana loitsuineen kaikkineen.

Yleistä

Suomen muinaisusko voidaan luokitella mm. animalismiin eli ympäristöä elollistavaan uskoon, polyteismiin eli monijumalaiseen uskoon, ja totemismiin eli uskoon heimon tai yhteisön polveutumisesta jostakin eläimestä. Jälkimmäinen näistä lienee peräisin karjalaisilta. Siellä tunnetaan tarina karhusta joka laskettiin alas taivaasta, ja jonka liitosta ihmisnaisen kanssa karjalaisten kansa sai alkunsa.

 Tietysti uskontoon on vaikuttanut ihmisten sen aikainen elinkeino, mutta yleisesti jokaisella jumalalla oli oma tarkoituksensa ja tehtävänsä. Ihmisten asumusten lähistöillä, kalmistoilla ja kylän ulkopuolisessa metsässä eli myös erilaisia henkiolentoja. Näitä henkiä ja jumalia lepyteltiin loitsuilla ja lahjoilla, ja heiltä pyydettiin vastineeksi hyvää satoa, säätä tai karjan suojelua pedoilta niiden laiduntaessa metsässä.

Yhteisö ja sen ulkopuoli

Ihmisten pihapiirissä eli haltijoita. Jokaisella tuvalla oli oma haltijansa, joka suojeli sitä onnettomuudelta ja vastineeksi se sai esimerkiksi jotakin syötävää tai juotavaa. Myös talon tärkeimmällä rakennuksella, saunalla, oli oma haltijansa.
Tulessa ja vedessä uskottiin elävän salaperäisiä olentoja, väkeä, johon saatettiin vedota palovammaa tai hukkunutta hoidettaessa. Metsään mentäessä ''pyydettiin'' metsän haltijalta tai jumalalta, esimerkiksi Tapiolta hyvää saalisonnea. Tästä lienee nykyäänkin metsästyksen synonyyminä käytettävä sana ''pyynti'' peräisin. Jos metsällä oltaessa onnistuttiin kaatamaan karhu, järjestettiin sille peijaiset, joissa karhun pää nostettiin paalun nokkaan. Karhun henkeä lepyteltiin lauluilla/runoilla ja metsästäjät saattoivat juoda sen verta. Nykyäänkin metsästäjät toisinaan pitävät peijaiset karhun saatuaan.

 Tietäjällä/shamaanilla oli yhteisölle tärkeä merkitys. Tietäjä tunsi loitsut, osasi parantaa yrteillä, antoi neuvoa henkimaailman asioissa ja tarpeen vaatiessa matkusti transsin avulla tuonelaan eli tuonpuoleiseen kysymään neuvoa vainajilta. Toisin kuin kristinuskossa, Tuonelaa ei nähty helvettinä, vaan kuoleman jälkeisenä elämänä. Kristinuskon vaikutuksesta syntyi uskomuksia joiden mukaan pahan tekijät saivat Tuonelassa kivisen pedin tai muuta vastaavaa. Kuten kreikkalaisen mytologian Styx-joki, myös Tuonelaan soudettiin Tuonelanjokea pitkin lautturin avustamana. Itse Tuonelaa vartioi Surma, valtava käärme-koira hybridi.

Suomen muinaisusko

Eräs merkittävä syy siihen, että valitsin tämän kurssin, oli juuri kyseisen aiheen käsittely. Oli mukavaa päästä syventämään jo entistä tietouttani aiheesta. Valitettavasti kurssin oppikirja Suomalaisen uskonnon Arkki käsitteli aihetta lyhykäisesti, mutta tunnilla asiaa puittiin ilokseni enemmän. Minulle kävi ilmi, että se mitä olin pitänyt suomalaisen muinaisuskon peruspilareina onkin enemmän maanviljelyskulttuurin parissa kehittyneitä tapoja ja uskomuksia. 
Astuvansalmen kallioiset kasvot

Oppikirjan sivun 40 Kristinuskon suhde vanhoihin uskomuksiin kappaleessa sanotaan, että muinaisuskon väistyminen johtui pääasiassa sen organisoimattomuudesta ja yhteisen opin puutteesta. Uskontoahan harjoittivat suvut ja perheet. Mielestäni juuri tämä on syy sille, miksi Elias Lönnrot löysi niin paljon runoja ja lauluja Kalevalaa varten. Tieto oli kulkenut suullisena perinteenä sukupolvelta toiselle ja osa perheistä oli jatkanut rituaalien ja pyhien lehtojen käyttöä. Sama ilmiö selittää ortodoksisuuden selviämistä Venäjällä Neuvostoliiton ajalla. Isoäidit eivät luopuneet uskonsa harjoittamisesta, vaan jatkoivat sitä salassa ja opettivat sitä lapsenlapsilleen.

Tässä muuten linkki erääseen loistavaan ja humoristiseen blogi tekstiin Suomen muinaisuskosta, englanniksi, tosin kirjoittaja taitaa olla suomalainen.


lähteet: Suomalaisen Uskonnon Arkki; Edita, Helsinki
            Portti lukion uskonto IV kurssi; Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki



Lähettänyt klo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)