sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Blogin lopetus

Oppimisportfolio oli hauska idea koota oppilaan ajatuksia ja tunneilla ja sen ulkopuolella oppimaa kokonaisuudeksi, tässä tapauksessa blogin muotoon. Tämä oli ensimmäinen kerta kun olen tehnyt oppimisportfoliota, ja toivon, ettei se jää viimeiseksi. Blogin tekeminen oli hauskaa ja mukavaa vaihtelua tavalliseen koulutyöhön. Valitettavasti minulle muodostui hankalaksi aineiston kerääminen kurssin aikana, ja blogin varsinainen kirjoittaminen jäi turhan kiireiseksi. Tunneilla uuteen asiaan siirrettyessä auttoivat opettajan kehotukset kirjoittaa ylös jo aiempi kyseisestä aiheesta oleva tieto, mistä sainkin suurimman osan materiaalia Suomalainen muinaisusko tekstiini. Tekstejä kirjoittaessani etsin suurimman osan tietoa internetistä ja myös kurssin oppikirjasta. Myönnän, että olisin voinut saada aikaiseksi enemmän tekstejä, mutta olen ylpeä joka tapauksessa tästä blogista, josta kuvastuu omat ajatukseni ja toivon niiden myös näkyvän.
Kiitos mukavasta kurssista!

Fir0002/Flagstaffotos
kuva http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Sunbeams.jpg

Herätysliikkeet Suomessa

Alustus


Herätysliikkeet ovat mielestäni kiinnostava ilmiö suomalaisessa uskonnollisuudessa, jossa hallitsevana uskontona on edelleen luterilaisuus. Ne ovat kiinnostavia, sillä ne ovat luterilaisuudesta peräisin olevia omakohtaiseen uskoon nojaavia liikkeitä Suomessa. Niiden kirjo on suuri. Tässä tekstissä esittelen parhaani mukaan erilaisia suomalaisia herätysliikkeitä ja niiden piirteitä.



Suomalainen muinaisusko

''Nykysuomennos'' Mikael Agricolan Psalttarin esipuheesta

''Epäjumalia monia tässä muinoin palveltiin kaukana ja lähellä.
 Näitä kumarsivat hämäläiset, sekä miehet että naiset. Tapio metsästä
 pyydykset soi ja Ahti vedestä kaloja toi. Väinämöinen virret takoi, 
 Rahkoi kuun mustaksi jakoi. Liekkiö ruohot, juuret ja puut hallitsi ja 
 sen kaltaista muuta. Ilmarinen rauhan ja ilman teki(?) ja matkamiehet edes vei.
 Tursas antoi voiton sodasta, Kratti murheen piti tavarasta.
 Tonttu huoneen menon hallitsi, kuin piru monta villitsi.
 Kapeet myös heiltä kuun söivät, Kalevanpojat niityt ja muut löivät.''

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Kirkkoarkkitehtuuritehtävä

Alustus


Tehtävänä oli kerätä tietoja erilaisista suomalaisista kirkoista ja kirjoittaa
 niistä lyhyehköt esittelyt. Näin aluksi voin sanoa että aiempi tietämykseni kirkkoarkitehtuurista rajoittuu koulussa oppimaani ja ainoat tyylit jotka osaisin ensinäkemältä tunnistaa ovat goottilainen- ja romaaninen kirkkoarkkitehtuuri, jos nyt edes niitäkään.